maanantai 16. joulukuuta 2013

Uusi vuosi sarastaa jo!

Ei mene enää kuin 2 vkoa kun on aika potkaista vuosi 2014 käyntiin! Vuosi tuokin joitain muutoksia Porvoon lainaamon toimintaan :)

Kantoliinayhdistys on kuluvan vuoden aikana saanut kivasti yhdistettyä lainaamoverkostojen toimintaa, ja tämä tulee näkymään myös Porvoon lainaamossa. Otan vuoden 2014 alusta käyttöön mm. uudet sopimuspohjat, sekä lainaamon hinnoittelu muuttuu vähän. Lainaamoiden pitäjät ovat saaneet yhtenäisen ohjeistuksen, toiminta alkaa siis muokkautua kantoliinayhdistyksen näköiseksi.

Vuoden 2014 alusta lähtien lainauksien veloitus muuttuu viikkoperusteiseksi. Uusi lainaushinta per viikko tulee olemaan 5e. Eli jos olet miettinyt lainaamossa vierailua ja kantovälineen testaamista, kannattaa ottaa yhteyttä vielä tämän vuoden puolella ja tehdä lainaus ennen uusien hintojen voimaanastumista :)

Nyt kannattaa liittyä Kantoliinayhdistyksen jäseneksi! Kun liityt 1.12-31.12 aikana, jäsenyytesi on voimassa vuoden 2014 loppuun saakka. Jäsenedut saa käyttöön samointein. Jos olet jo Kantoliinayhdistyksen jäsen ja ystäväsi liittyy joulukuun aikana, saat oman jäsenyytesi vuodelle 2014 ilmaiseksi kun ystäväsi mainitsee nimesi liittymislomakkeen lisätiedoissa. Edun saa yhdestä ystävästä per jäsen. Jäseneduista voi lukea täältä !

Kiitos jo nyt kuluneesta vuodesta. Oli ilo tilittää yhdistykselle lainaamon toiminnasta kertyneet tulot, jokainen lainaaja on ollut mukana viemässä yhdistyksen toimintaa eteenpäin. Yhteyttä saa edelleen ottaa! Allekirjoittaneella tulee olemaan tuleva kevät vielä melkoista hoppua, mutta teen parhaani lainaamon parissa, ja keväällä toivottavasti meno helpottaa ja lainaamon pyörittämiseen jää jokunen tovi enemmän aikaa.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Verkkokauppa auki!

Kantoliinayhdistyksen verkkokauppa on vihdoin auki! Tarjouksessa mm. ihanat ja suositut liinailutöppöset :) Töppösiä rajoitettu määrä joten ole nopea ja nappaa mieluisat äkkiä :)

Tästä verkkokauppaan klik!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kantoliinayhdistys mukana valtakunnallisilla neuvolapäivillä

Kantoliinayhdistys on tänään ja huomenna mukana Valtakunnallisilla neuvolapäivillä jakamassa tietoa lapsen ergonomisesta kantamisesta äitiys- ja lastenneuvolatyötä tekeville sekä neuvolan yhteistyökumppaneille. Toivottavasti paikanpäällä viriää hedelmällistä keskustelua ja moni neuvolatyöntekijä vie mukanaan omalle työpaikalleen uusia ajatuksia ergonomisen kantamisen hyödyistä ja mahdollisuuksista :)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kantoliinaviikko lähestyy!




Kansainvälistä kantoliinaviikkoa vietetään 7.-13.10.2013. Viikko starttaa Helsingissä kantoliinakävelyllä maanantaina 7.10 klo 17 Kompassilta. Viikon aikana kantoliinakävelyitä myös Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa.Muita tapahtumia löytyy esimerkiksi Kirkkonummelta, missä on tarjolla keskiviikkona 9.10 klo 8-11 opastusta ergonomisten kantovälineiden käyttöön kokeneen tukihenkilön opastamana.

Kantoliinayhdistys järjestää hienon kantamisaiheisen tapahtuman Käpylässä Helsingissä, missä on mahdollista saada opastusta kantamisen maailmaan sekä tehdä ostoksia ergonomisten kantovälineiden kirppiksellä. Päivän teemana on syksyn ja talven kantovarusteet ja tapahtumassa voikin kokeilla ja ostaa omaksi esimerkiksi kantotakin tai -suojan! Kantosuojiin pääsee tutustumaan myös Porvoon lainaamossa :)

Lisää tapahtumia Kantoliinaviikon tapahtumasivulla facebookissa

Ja Kantajat-sivustolla

 

Tervetuloa myös

Porvoon Kantovälinelainaamon facebook-sivulle!

Kantoliinayhdistyksen sivuille!

Uudelle Kantoliinat ja -reput - kysy ja keskustele-sivulle facebookiin! 



torstai 22. elokuuta 2013

Kiirettä pitelee!

Lainaamon pitäjällä on omassa elämässään aika hoppua johtuen opiskeluista. Tästä syystä esimerkiksi kesällä tapaamisten ja lainaamisten sopiminen on ollut haastavaa. Pahoittelut siitä! Valitettavasti ainakin tuleva syksy tulee olemaan vähintään yhtä kiireistä, joten sopivan tapaamisajan sopiminen voi välillä venyä.

Äsken myös tajusin että en ole käynyt tarkistamassa lainaamon s-posteja sitten heinäkuun alun. Läppärini hajosi silloin, ja aikaisemmin s-postit ovat tulleet suoraan koneelleni mistä ne on ollut helppo tarkistaa muutaman muun s-postin kanssa yhtä aikaa. Nyt kun tätä mahdollisuutta ei ole ollut, en ole muistanut kirjautua netin kautta gmailin s-postikansioon. Joten tänään olen sitten vastaillut nolona heinäkuulta tulleisiin yhteydenottopyyntöihin. Lisää pahoittelua tästä!

Lainaamo on kaikesta huolimatta toiminnassa ja yhteyttä voi edelleen ottaa niin s-postitse kuin puhelimenkin kautta. Kantamisiin!

perjantai 3. toukokuuta 2013

...kuva olis kiva!

"Joku" on ollut saamaton ja lainaamon kantovälineistä on edelleen kuvat ottamatta! Tai osasta löytyy kyllä kuvat, mutta jostain syystä niiden saaminen nettiin ja blogiin asti vaikuttaa suorastaan mahdottomalta hommalta. Lainaamo on saamassa uuden hienon Girasolin rengasliinan, joten joskohan nyt uuden kantovälineen myötä saisin otettua kameran kauniiseen käteen ja näpsittyä kuvia :)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Suomalaiset ovat kosketuskammoista kansaa

Kyllä kyllä ja KYLLÄ! Meillä todellakin on edelleen vahvasti esillä yksinpärjäämisen kulttuuri. Itsenäistyä pitäisi hyvin varhaiin, jopa pikkuvauvoilta odotetaan vaikka ja minkälaista itsenäisyyttä. Kuinka moni on kuullut lausahduksen "älä pidä lasta liikaa sylissä, ettei hän totu siihen"? Yhdessä lasten kanssa nukkumista pidetään edelleen kohtalaisen epäilyttävänä toimintana, pitkä imetystaival on silkkaa lapsen turhaa hemmottelua ja monen mielestä pervoa ja likaista. Kosketus ja läheisyys halutaan säännöstellä jo vauvojen kohdalla. ONNEKSI näin ei ole Suomen joka kolkassa, mutta kuitenkin tällainen ajattelutapa on vielä ihan normaalia ja suorastaan arkista.

Kantoliinat ja muut ergonomiset kantovälineet ovat perheiden todellisia monityökaluja, niiden avulla on helppo tarjota lapsille läheisyyttä ja kosketusta samalla kun monen käytännön asian hoitaminen onnistuu lapsen keikkuessa mukana.

Halitaan lapsiamme!


http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2013/04/1741184

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

KIRPPIS LÄHESTYY!

KIRPPIS LÄHESTYY!

Kantoliinayhdistys järjestää MLL Uusi Porvoon lastentarvikekirpputorilla ilmaisen vaunuparkin sekä kantovälinelainaamon. Yhdistykseltä saa kirppistapahtuman ajaksi lainata ergonomisen kantovälineen, tarjolla on erilaisia reppuja ja kantoliinoja mm. Babyidealta, Ipanaiselta ja Liinalapselta. Vaunut voi jättää yhdistyksen ylläpitämään ja hoitamaan vaunuparkkiin.

Porvoon kantovälinelainaamon kalusto on myös tapahtumassa mukana ja kirppiksen aikana saa ottaa kantovälineen lainaan normaaliin tapaan, eli 2 vkon vuokra-aika 5e vuokraa + 15e panttia vastaan.

Vinkatkaa tutuillenne! :)

Tervetuloa!


Tässä vielä yhteistyökumppaneiden putiikkien nettisivujen osoitteet:

https://www.mamidea.com/webshop/index.php 

www.liinalapsi.fi

http://www.ipanainen.fi/ 

Unohtui ihan...

...nimittäin Porvoon Kantovälinelainaamo sai jo joku viikko takaperin lahjoituksena uuden kantovälineen! Nimittäin vauva-kokoinen PATAPUM-kantoreppu. Reppu on nimensä mukaisesti vauvakokoinen, sopii n. 2kk ikäisestä 10kk-12kk ikäisille vauvoille. Kiva simppeli ja nätti reppu. Reppu on valmiina kokeiltavaksi ja lainattavaksi :)

Kantoväline-esittelyt

Kantoväline-esittely on kiva ohjelmanumero erilaisille vauvakutsuille, nettiryhmien tapaamisiin, leikkipuistoihin, odottajien iltoihin, perhekerhoihin :) Katso lisäinfoa Kantoliinayhdistyksen sivuilta! Porvoon lainaamon kautta suoraan voi kysyä esittelyä Porvooseen ja lähistölle, muualle Suomeen tapahtumavastaavan kautta :)

VINKKI! Esittelyä tarjolla 21.4 MLL:n lastentarvikekirpputorilla Porvoossa, sekä 26-28.4 Lapsimessuilla Helsingin Messuhallissa! Tervetuloa! :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Porvoon suuri lastentarvikekirppis tulee taas!


MLL Uusi Porvoo järjestää 4.kerran Porvoon Näsin S-marketin parkkihallissa lastentarvikerkirpparin! Myyjiä tulossa yli 150 kpl joten myytävää tavaraa riittää :) Paikalla myös Kantoliinayhdistys!




keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Onnea Pääkaupunkiseutu!

Pääkaupunkiseudulla on aloittanut toimintansa 4 kantovälinelainaamoa! Tutustu lainaamoiden menoon ja valikoimaan blogissa http://paakaupunkiseudunlainaamot.blogspot.fi/

lauantai 16. maaliskuuta 2013

ALMA-kirppis Loviisassa!

Porvoon kantovälinelainaamo on huomenna mukana Loviisassa pallohallissa ALMA-kirppiksellä esittelemässä kantovälineitä. Mukana paljon erilaisia kantovälineitä joita saa lainata ilmaiseksi panttia vastaan kirppistapahtuman ajaksi. Mahdollisuus myös ottaa kantoväline 2 viikoksi kotiin lainaan lainaamon normaalien käytöntöjen mukaan :)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Helsingissä tapahtuu!

Sunnuntaina 17.3 klo 11 alkaen Linjan leikkipuistossa (Toinen linja 6, 00530 HELSINKI) Kantoliinayhdistys järjestää sidontaopastusta sekä kantovälinekirpputorin. Tule saamaan vinkkejä lapsen ergonomiseen
kantamiseen ja kokeilemaan erilaisia kantovälineitä. Kantoliinayhdistyksen tukihenkilöt opastavat liinan
sidonnan tai vaikkapa kantorepun säätöjen kanssa. Tee löytöjä kantovälinekirppikseltä tai
tuo omat kantovälineesi myyntiin. Tervetuloa mukaan koko perheen kanssa! Tarjolla keittolounas sekä herkkuja kahvilan puolelta :)




sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lainaamon kevät

Porvoon Kantovälinelainaamon kevät alkaa näyttää mukavan kiireiseltä. Yhteydenottoja on tullut tasaiseen tahtiin - kiitos niistä, on ilo saada auttaa! Työn ehdottomasti parasta antia on pienet vauva-asiakkaat :) Lainaamo osallistuu ainakin kahteen isompaan tapahtumaan tässä kevään aikana. Mukana ollaan Loviisassa Alma-kevätkirppiksellä, sekä MLL Uusi Porvoon jo 4.kerran järjestettävässä Lastentarvikekirpparilla! Erityisesti lastentarvikekirppis tulee olemaan mielenkiintoinen projekti, Kantoliinayhdistys on näkyvästi menossa mukana ensimmäistä kertaa ja toivottavasti yhteystyö jatkuu myös myöhemmin.

Loviisa, Alma-kevätkirppis, palloiluhalli su 17.3 klo 10-13
Porvoo, Lastentarvikekirppis, S-market Näsi su 21.4 klo 10-13

Tässä vielä loppuun kevennyksenä hauska video miltä maailma voisi näyttää lapsen silmin vaunuista käsin sekä liinassa selässä kannettuna :) http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=zga_mW9vqnE

maanantai 25. helmikuuta 2013

Yhdistyksen kannanotto ajankohtaiseen keskusteluun

Kantoliinayhdistyksen pieni ja hyvä kannanotto Anu Silfverbergin haastatteluun (Ylen Aamu-tv 22.2.2013), joka herätti keskustelua mm. nykyvanhemmuuden ilmiöistä.

http://kantoliinayhdistys.fi/yhdistys/tiedotteet/ 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Uusia lainaamoita pääkaupunkiseudulla

Kantoliinayhdistys on organisoimassa pääkaupunkiseudun lainaamoita uudelleen. Entisen kahden pisteen tilalle tulee avautumaan seitsemän lainaamopistettä eri puolille pääkaupunkiseutua! Täydessä toiminnassa ovat jo Vantaan, Vuosaaren ja Hermanni/vallilan pisteet. Viimeksi mainittu tulee olemaan kantoreppuihin erikoistunut lainaamo. Kevään myötä pisteitä avautuu lisää esim. Espooseen ja Vantaalle. Jokaisessa lainaamopisteessä on vastaavana Kantoliinayhdistys ry:n osaavat tukihenkilöt tai koulutetut kantoliinaohjaajat. 

Pääkaupunkiseudun lainaamoiden facebook-ryhmä
Pääkaupunkiseudun lainaamoiden blogi

perjantai 15. helmikuuta 2013

Joko olet Kantoliinayhdistyksen jäsen?

Oletko jo Kantoliinayhdistyksen jäsen? Jos et ole vielä, niin nyt kannattaa liittyä!
Helmikuun lopussa arvotaan kaikkien Kantoliinayhdistyksen jäsenten kesken 50€ lahjakortti Ipanaiselle http://www.ipanainen.fi/ . Jos olet jo jäsen, olet automaattisesti mukana arvonnassa. Arvonta koskee kaikkia Kantoliinayhdistyksen vuoden 2013 jäsenmaksun 28.2.2013 mennessä maksaneita uusia ja vanhoja jäseniä (myös perhejäseniä). Arvonnan voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Liittymisohjeet löytyy yhdistyksen sivuilta http://kantoliinayhdistys.fi/yhdistys/naein-liityt/

perjantai 8. helmikuuta 2013

Suomessa suhtaudutaan vihamielisesti lapsiin?

Hyvä blogikirjoitus, ja sen alla erittäin hyviä ajatuksia muilta blogin lukijoilta. Vihataanko Suomessa lapsia? Itse en muista saaneeni lasten kanssa liikkuessa huonoa palautetta. Alkuun oli outoa kuinka paljon ihmiset ottivat minuun + vauvaan kontaktia, syynä taisi olla lapsen matkustaminen kantoliinassa :) Lapseen ja äitiin tuntuu olevan helpompi ottaa kontaktia, kun liina aiheuttaa ihmetystä ja ihastelua.

http://www.lily.fi/juttu/anteeksi-en-halua-savustaa-vauvaanne 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Alkuvuoden päivitystä

Vuosi on lähtenyt käyntiin Porvoon Kantovälinelainaamolla tosi kivasti, toivotaan koko vuodesta yhtä aktiivista!

Kaikenlaista olisi tiedossa kevään aikana.Työn alla on toimittaa päivitetyt mainokset neuvoloihin + äitipolille & synnärille. Nykyisissä mainoksissa kun on vanhan blogin osoite, jatkossa ei tarvitse enää kiertää sitä kautta päästäkseen tänne, kun kaikkialla on uudet yhteystiedot näkyvissä. Tänään myös varmistui erään ison projektin pääsy tälle omalle to do-listalle. Olen niin innoissani kevään ohjelmasta etten meinaa pöksyissäni pysyä :) Mutta vielä en halua paljastaa täällä blogissa mistä on kyse, myöhemmin sitten jahka käytännön kuviot on vähän selvinneet. Paikallista toimintaa ja näkyvyyttä tiedossa, sen verran voin kertoa :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Hei Facebookin käyttäjät!

Olettehan huomanneet Porvoon lainaamon facesivun? Tykkäämällä sivusta saat Porvoon lainaamon kuulumiset ja uudet päivitykset näkyville helposti :) Myös Kantoliinayhdistys löytyy facebookista.

maanantai 21. tammikuuta 2013

tiistai 15. tammikuuta 2013

Uusi trikooliina!

Tapasin eilen porvoolaisen ekohenkisen lastentarvikeputiikki Vihreän Sammakon "emon", joka lahjoitti Porvoon Kantovälinelainaamolle uuden mahtavan oliivinvihreän MaM Eco-trikooliinan. MaM Ecot ovat trikooliinojen aatelisia, yksinkertaisen kauniita, pehmeitä ja hamppukuidun ansiosta pitkäikäisiä. On ilo saada lainaamon valikoimiin uusi trikoinen liina, ja MaM Eco onkin samointein valmis lainattavaksi. Vihreän Sammakon putiikkiin voi tutustua täällä http://www.vihreasammakko.fi/